“Soita vielä joku oikeen sydämeen käypä” – hoivamuusikkona kahdessa Vantaan palvelutalossa

Kuluneen kevään aikana sain ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä hoiva- ja yhteisömuusikkona Vantaan kaupungin kulttuuripalvelujen tilaamassa pilotissa. Kolmen kuukauden ajan työskentelin kerran viikossa 6h kahdessa vantaalaisessa palvelutalossa kohtaamassa ja kuuntelemassa musiikin avulla.

Työni ytimessä oli musiikillinen vuorovaikutus asukkaiden kanssa. Jokainen hetki ja päivä oli erilainen. Joskus lauloimme yhdessä tuttuja lauluja, joskus kuunneltiin jotakin uutta. Muutaman kerran myös improvisoimme musiikillisesti yhdessä. Toisinaan syntyi keskusteluja menneistä ajoista, muistoista ja läheisistä. Joskus istuttiin hiljaa, kuunnellen jotakin, joka puhutteli meitä molempia ilman sanoja.

Taiteilijana hoivan äärellä

Samaan aikaan pilotin kanssa sain valmiiksi musiikkiterapian perusopinnot. Opintojen aikana pääsin syventymään musiikkiterapiatutkimukseen ja sain paljon arvokasta tietoa musiikin vaikutuksista ihmiseen. Ne antoivat uusia näkökulmia ja vahvistivat ajatustani siitä, että vaikka toimin hoivaympäristössä, olen ennen kaikkea taiteilija, en terapeutti.

Tämä ero on minulle tärkeä. Vaikka työskentelylläni voi olla terapeuttisia ulottuvuuksia, taiteilijana voin kohdata ihmisiä vapaammin, kulkea hetken rinnalla, pysähtyä ja luoda tilaan jotain yllättävää, esteettistä ja merkityksellistä. Uskon, että juuri siinä piilee taiteen erityinen voima hoivassa.

Kirjasin itse havaintojani vuorovaikutuksestamme ja kunkin työpäivän jälkeen kirjasimme ne yhdessä toiminnanohjaajan kanssa heidän järjestelmäänsä. Sain myös henkilökunnalta palautetta, asukkaiden reaktioista ja musiikin vaikutuksesta heihin. 

Hiljattain eräs asukas oli pyytänyt että kävisin musisoimassa hänen luonaan. Kuitenkin yhden laulun jälkeen hän jo totesi, että ei taida jaksaa enempää. Tunnin kuluttua hoitaja tuli kuitenkin kertomaan että asukas makaa vuoteessaan hymyillen ja lauleskellen. Joskus musiikin vaikutus tulee vasta myöhemmin. Toisen hoitajan mukaan minulla taas on " tosi rauhoittava ja kaunis ääni." Tällaiset sanat kertovat siitä, että työni kantoi asukkaiden lisäksi myös niille, jotka tekevät tärkeää hoivatyötä joka päivä.

Miltä näyttää seuraava askel?

Tämä pilotti vahvisti minussa ajatusta, joka on elänyt jo pitkään: haluan kehittää työskentelyäni vahvemmin kohti residenssitaiteilijuutta palvelutalossa. Haluan olla osa yhteisöä pidempään ja läsnä arjessa musiikkillani. En vain vierailevana esiintyjänä tai yhteisömuusikkona vaan kumppanina ja kuuntelijana. Minulle residenssitaiteilijuus tarkoittaisi mahdollisuutta rakentaa pitkäjänteistä musiikkityötä yhdessä hoivakodin henkilökunnan ja asukkaiden kanssa. Haluan kehittää toimintaa, joka ei vain muistuta menneestä, vaan luo jotakin uutta tässä ja nyt. Musiikkia ja lauluja, joka syntyy hetkistä, kohtaamisesta, elämästä. Uskon tämän kaltaisen residenssitaiteilijuuden hyvinvointivaikutuksiin niin palvelutalossa, kuin minussakin. 

Unelmana hoivakoti, jossa taide on osa arkea

Entä jos hoivakodissa olisi taiteilija, joka olisi luonnollinen osa työyhteisöä? Jos taide ei olisi vain irrallinen hetki viikossa, vaan elävä osa arkea, kuten yhteisiä lauluja, pieniä konsertteja käytävällä, sävellyksiä, jotka syntyvät yhdessä?

Tämä on suunta, jota kohti haluan kulkea. Toivon, että tulevaisuudessa voin työskennellä esimerkiksi vuoden ajan palvelutalossa taiteilijana yhdessä tehden, kokeillen ja oppien. Tutkien myös sitä, miten taide voisi vaikuttaa hoivakodin ilmapiiriin, yhteisöllisyyteen ja hyvinvointiin.

Viimeisellä kerralla, kun tapasimme erään asukkaan kanssa, kysyin, olisiko hänellä vielä joku toivekappale. Hän katsoi minua ja sanoi: "Soita vielä joku oikein sydämeen käypä." Tällaiset hetket kiteyttävät sen, miksi teen tätä työtä: tuodakseni tilaan jotakin, joka liikuttaa, lohduttaa ja yhdistää.

Lämmin kiitos Vantaan kulttuuripalveluille, asukkaille, henkilökunnalle – jokaiselle, joka pysähtyi kuuntelemaan.