Muusikko ja laulaja-lauluntekijä


"Koen musiikkin ja tekstin usein kuvina ja väreinä. Oivaltamisen mahdollisuus ja vahva tunnekokemus ovat minulle olennaisia taiteen parissa työskennellessäni. Minusta musiikin tehtävä on viedä tekijänsä että kokijansa pyhyyden äärelle sekä toistensa pariin." 



Saaramaija Żórawski, syntynyt 1984 Riihimäellä ja kasvanut aikuiseksi Helsingissä. Hän opiskeli Pop&Jazz Konservatoriossa (2005-2008) sekä Metropolia amk:n Pop & Jazz musiikin koulutusohjelmassa (2008-2012) huilun ja saksofonin soittoa opettajinaan Janne Murto, Raila Kulokari, Esa Pietilä, Ari Jokelainen ja Petri Puolitaival. Laulaja-lauluntekijyys, sekä improvisoitu musiikki ja kokeellisuus ovat olleet osa Żórawskin muusikkoutta jo lapsesta lähtien. Hän on julkaissut kolme soolo albumia, EP:n sekä useita soolojulkaisuja niin suomeksi kuin englanniksi. 

Tällä hetkellä Żórawski säveltää sekä uutta instrumentaalimusiikkia että työskentelee laulunkijoittajana. Uusia projekteja ovat rummut/huilu-duo JAPAN VISA, rumpali Tatu Rönkön kanssa, akustinen kitara-basso-huilu/saksofoni Vieno-trio, musiikillista että sanallista improvisointia sisältävä Simultaani-esitys näyttelijä Sofia Kosken kanssa, Hiljaisuuden Hymnit - duo Tuuli Kainulaisen kanssa ja A.m Being elektroninen improvisaatioon perustuva duo A.m. Being Juha Tuukkasen kanssa.

Vuosina 2011-2015 Żórawski asui Berliinissä ja toimi artistina esittäen musiikkiaan soolona että duona basisti Inma Galliotin kanssa, sekä muusikkona Elise Melinandin sekä Christina Vantzoun yhtyeissä. Esiintymisiä Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa kertyi noin 300. Żórawskin musiikki kattaa laajasti erilaisia tyylisuuntauksia vapaasta improvisaatiosta pop ja laulelmamusiikkiin, sävellettyyn instrumentaalimusiikkiin ja jazziin.

Żórawski on toiminut huilun ja saksofoninsoiton osa-aikaisesti opettajana useissa pääkaupunkiseudun musiikkiopistossa opiskeluajoistaan lähtien. 


                                                        * * * * * * * * * * * * * * * 


Saaramaija Żórawski is a Finnish folk singer/songwriter, who found her own voice after studying woodwinds, by living and touring in Europe and Northern America. Her songs are dreamy, melancholic short stories about hope, usually accompanied by her own unique style of finger-picked guitar. And in her newest album BIRTH, by a Finnish traditional instrument kantele, played by Aino Kurki.

Her live performances will enable the audience to travel in space and time, without the need to understand the language. "A jewel that could be made anywhere and at any time as it presents itself as universal and timeless." Sabine de Greef / With Music In My Mind 2012
















 

© 2020 Worlds Collide. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!